Internetin aikakausi on tuonut mukanaan monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Eräs niistä on julkisen, yhteiskunnallisen keskustelun levittäytyminen sosiaaliseen mediaan. Haluan hyödyntää tätä kanavaa herättääkseni ajatuksia ja pitääkseni yllä yhteiskuntakriittisen keskustelun ilmapiiriä, mikä on nähdäkseni saanut aikaan uudenlaisen "kyberkansanliikkeiden" aallon.
Alla on kokonaisuudessaan sisäministerillemme lähettämäni sähköposti.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen,
Puhuitte kansanlähetyspäivien puheessanne 6.7.2013 monista
yhteiskunnallisista aiheista, jotka ovat olleet viimeaikoina monesti pinnalla
julkisessa keskustelussa, viitaten muun muassa yhteiskunnan moraaliseen
rappioon, ja käsitellen aiheita kuten aborttia ja tasa-arvoista
avioliittolakia.
Kyseinen puhe tuli, kuten arvannette, tietoisuuteeni
Kankaanpään Seudun verkkosivuillaan 7.7. julkaisemasta artikkelista. (1) Eräs
nettiartikkelin kommentaattoreista huomautti, miten sekä media että muut
kommentoijat olivat sokeasti ja verenhimoisesti tarttuneet artikkelin
esillenostamaan aihesisältöön tutustumatta koko puheen sisältöön ja sanomaan.
Otin haasteen vastaan ja päätin tutustua.
Alempana olen lainannut puheestanne osuuksia, joita olen
kommentoinut ja vastannut niihin omilla mielipiteilläni. Olen yrittänyt
parhaani mukaan esittää näkemyksilleni myös niitä tukevia lähteitä. Olen
julkaissut tämän kirjeen kokonaisuudessaan julkisella blogisivullani http://sateenkaarisankari.blogspot.com,
sillä haluan vastineella myös innoittaa
julkista keskustelua. Teksti on pitkä, ja toivon että maltatte tutustua
siihen sen edellyttämällä vakavuudella.
Mutta ennen kaikkea tätä Teidän olisi mielestäni parasta ymmärtää
minusta jotakin.
Kristolan Tuomas saapui tähän maailmaan eräänkin herran
vuonna 1984 Hyvinkääläisen keskussairaalan synnytysosastolla, pillusta. Puukkoa
ei tarvittu. Synnyin siis maailman tavallisimmalla tavalla, jo useammassa
polvessa heteroseksuaalisiksi itsensä määrittäville kristillisvanhemmille - äitini
kolmanneksi ja isäni esikoislapseksi.
Kasvoin kuusivuotiaasta asti ainoana lapsena minua kymmentä
vuotta vanhempien sisarpuolieni muutettua kotoamme pois. Tästä edespäin vanhempani
saivat häiriöttä kasvattaa minut täysin omien uskomustensa mukaisesti, miten
parhaaksi näkivät.
Emme kuuluneet Suomen Ev.Lut. kirkkoon, vaan Myöhempien
Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon, alias Mormonikirkkoon. Tästä
johtuen en osallistunut koulussa uskonnonopetukseen, vaan sen korvasi
aktiivinen oman seurakuntani jumalanpalveluksissa käyminen. Viimeistään
kuudennella luokalla tiedostin, miten erilaisia uskonnäkemyksiä molemmilla
kristityiksi itseään nimittävillä uskonlahkoilla oli.
Kärsin uskostani - mikä oli tuossa lapsen kehitysvaiheessa
kaikin puolin vielä vanhempieni usko - koulussa ja sosiaalisessa elämässä,
sillä huomasin, ettei vähemmistöuskontoon kuuluvalle myönnetty samaa vapautta
tulkita pyhiä kirjoituksia omien näkemystensä mukaisesti, kuin valtauskontoihin
kuuluville. Uskontokuntamme valtionkirkosta poikkeavat kokoontumis- ja
hengellistymistavat, katukuvassa selkeästi erottuva lähetystyö ja yleinen
mielipide lahkostamme olivat omiaan muistuttamaan tovereitani, etten ollut kuten
he. Ja mikä parasta, olin erilainen ilmeisen vapaaehtoisesti, joten selvästi
jotenkin typerä.
Mutta uskomme erot eivät sinänsä satuttaneet: Tiesinhän
kuitenkin uskovani oikein, oikeaan jumalaan ja kuuluvani oikean jumalan
seurakuntaan, koska vanhempani ja uskontokuntamme auktoriteettifiguurit niin
minulle käsi raamatulla vannoivat. Eniten minua satutti ne, jotka
kyseenalaistivat uskoni kokonaan ja tuomitsivat minut uskontoni nimen
perusteella, vaikka eivät minun nähdäkseni voineet tietää Mormonismista oikeasti
mitään. Jotkut jopa väittävät, ettei Mormonismi ole edes kristinusko.
Seurakuntamme vanhimmat kehottivat jäseniä olemaan hakematta silloin juuri
yleistymässä olleen Internetin kautta tietoa Mormonismista muista lähteistä,
kuin virallisilta verkkosivuilta (www.lds.org),
sillä muut lähteet sisälsivät kirkon kannan mukaan vain uskoamme perusteetta
kritisoivaa, paholaisen innoittamaa valetta, jonka yrityksenä on hajottaa
uskomme kirkkoon ja saattaa se naurunalaiseksi ulkopuolisten silmissä.
Tämän vakavalla naamalla lausutun opetuksen kuultuaan oli
nuori Tuomas kirkon kautta saamansa moraaliopin kanssa mielestään vakaalla
pohjalla: Kirkko tietää mikä on oikein, pyhät kirjoitukset eivät valehtele, ja
ulkopuolisten mielipiteelle ei tarvitse korvaansa lotkauttaa. Kaikki siis
hienosti, ei kuin valkean ratsun selkään ja kohti auringonlaskua! Vai mitä?
Muttei.
Nuoria peniksellä varustettuja ihmisiä painostettiin
seurakunnassamme jo varhaisteinistä saakka aloittamaan säästäminen ja lähtemään
lähetystyöhön tultuaan täysi-ikäisiksi. Lähetystyötä ja sen tarpeellisuutta
perusteltiin kirkkomme verrattain vähäisen jäsenmäärän lisäksi toki myös
kristillisen evankeliumin levittämisellä, ja onnistuneesta käännyttämisestä
luvattiin suunnattomia palkkioita tuonpuoleisessa - sillä käytännössä
lunastaisi itselleen taivaspaikan. En kuitenkaan aloittanut säästämistä
lähetystyötä varten, sillä tiesin jo lähes alusta asti, etten aio lähteä. Olin
oppinut vanhemmiltani monen muun elämän ohjenuoran lisäksi päällimmäisenä
toisten ihmisten omien valintojen kunnioitusta, ja huomattuani miten vaikeaa
muiden oli kunnioittaa minun valintojani ja sitä, mitä edustin, olin tullut
siihen johtopäätökseen, ettei minunkaan tule muita esimerkiksi uskonsa tai muun
yksittäisen ominaisuutensa perusteella tuomitseman tai arvosteleman. En siis
voinut rationalisoida lähetystyötä periaatteellisista syistä: On aivan eri asia
elää uskossa ja kertoa omasta uskostaan siitä kysyville, kuin tyrkyttää sitä ja
väittää sitä kivenkovaa ainoaksi oikeaksi. Sillä miten voisin saada ihmisen
liittymään uskontoomme väittämättä, että se on oikea, samalla väistämättä väittäen
muiden uskontojen olevan vääriä? Olihan maailmassa tuhansia ja taas tuhansia
uskontoja, joista enemmän tai vähemmän kaikki uskoivat eri tavoin mutta yhtä
järkkymättä ja väittävät olevansa ainoina oikeassa. Kuka minä olisin heidän
uskoaan heille itselleen vähättelemään? Jokin tässä mättää, tuumaa Tuomas.
Olin siis tehnyt valinnan seurata omaa mielipidettäni kirkon
opetusten ja yleisen käytännön sijaan. En siksi, etten halunnut tulla
leimatuksi - olinhan sitä jo valmiiksi; tein niin siksi, että se oli minusta
moraalisesti oikein. Olin ihan itse ilman ainakaan suoraa ulkopuolista
vaikutusta päätynyt poikkeamaan minulle varsin perusteellisesta ja usein
opetetusta käsityksestä uskoni puitteissa. Minä käytin suurinta inhimillistä
kapasiteettiani, loogista päättelykykyäni ja kyseenalaistin koko lähetystyön
funktion ja käytännön eettisyyden.
Eipä aikaakaan, kun aloin huomata ettei kaikessa mitä kirkko
opetti ollut aina järkeä. Joskus asiat olivat ristiriidassa keskenään ja mitä
enenevissä määrin asiat olivat ristiriidassa minua ympäröivän todellisuuden
kanssa. Ihmiset, joiden mielipide oli poikennut omastani eivät olleetkaan
pahoja eikä heidän periaatteensa ja moraalikäsityksensä sen heikommalla
pohjalla kuin omanikaan, vaikka perustamme olivat hyvin erilaisia. Huomasin
kirkon puolustavan suvaitsemattomuutta, ja koska olin itse joutunut sen
kohteeksi, koin tämän ainoastaan huonona asiana. En haluaisi missään nimessä
allekirjoittaa uskoa, joka opettaa minua aiheuttamaan muille yhtä lailla
kamalia tilanteita ja tuntemuksia ja pakottamaan ihmisen jonkin ominaisuutensa
kanssa kaappiin. Huomasin, että oikeastaan tavat, joilla kirkkomme oli samanlainen kuin muut uskonlahkot,
olivat ainoastaan minussa negatiivisia reaktioita aiheuttavia piirteitä kuten ahdaskatseinen
fanaattisuus, suvaitsemattomuus poikkeavuutta ja muutosta kohtaan ja haluttomuus
nähdä eri elämänkatsomuksia abstrakteina ja käsitellä niitä objektiivisesti teorian
ja pohdiskelun keinoin.
Minulle oli kirkossa opetettu, että homoseksuaalisuus ei ole
valinta, vaan homoseksuaaliset teot ovat. Näinollen heteroseksuaalisuuskaan ei
ole valinta, vaan heteroseksuaaliset teot ovat.
Ja heteroseksuaalejahan kaikkien pyhien on oltava, muuten tulee
sanomista. Olin aina viehättynyt aikuisen naisen vartalosta, mutta koska nuoren
ihmisen oman seksuaalisuutensa tutkimista pyrittiin kirkon puolesta
rajoittamaan avioliiton jälkeiseen miehen ja naisen väliseen, lähinnä
lisääntymistarkoitukselliseen sukupuoliyhdyntään, en ollut juurikaan päässyt
lähestymään naisia seksuaalisesti. Seksuaalikasvatukseni jättämässä tyhjiössä
kävin läpi seksualiteettiani pääni sisällä, missä fyysisiä rajoituksia ei
ollut. Aloin teini-iässä tuntea vetoa joihinkin miespuolisiin ystäviini ja
huomasin monesti fantasioivani muunmuassa ryhmäseksistä sekä miesten että
naisten kanssa. Kuvittelin tämän olevan täysin normaalia heteroseksuaalisuuteen
kuuluvaa halua, sillä minulle heteroseksuaalisuus tarkoitti kaikkien muiden maallisen
hyperseksuaalisen olentoni ei-toivottavien halujen kesyttämistä, hallitsemista
ja niistä vaikenemista.
Internetin jatkuvasti laajentuessa törmäsin erinäisiä
harraste- ja vapaa-aikasivustoja ja -palveluita käyttäessäni
käyttäjätuttavuuksien kautta uudenlaisiin maailmankatsomuksiin ympäri maailman enemmän,
kuin olin koskaan aikaisemmin ymmärtänyt olevan olemassakaan. Tämä oli lopulta kuitenkin
helppo hyväksyä, sillä se istui yksiin aikaisemman päätelmäni kanssa uskon
moninaisuudesta, ja mukaan pääsivät myös monet eri tavat olla uskomatta
mihinkään.
Huomasin, että kaikesta informaatiotulvasta valtavan suuri
osa oli höttöä vailla painoarvoa. Huomasin myös, että sama pätee kaikkiin
informaatiolähteisiin. Minun oli itse alettava varmentamaan tiedon
paikkansapitävyys ja hankkimaan näkemyksiä ja mielipiteitä kysymyksiini
useammasta eri lähteestä. Löysin tietoa kaikesta, mistä minulla oli ikinä ollut
kysyttävää ja enemmän. Huomasin, että aina kun kysymys on jostakin
valtavirrasta poikkeavasta, mielipiteet kärjistyvät ja värittymättömän
keskustelun ylläpitäminen käy vaikeaksi. Useimmiten eniten äänessä olivat
kulloisenkin asian vastustajat, ja mitä vähemmän todellisuuteen perustuvia argumentteja
ihmisillä oli, sitä äänekkäämmäksi he kävivät ja sitä herkemmin he ottivat
esimerkikseen lainauksia uskonnollisista teksteistä ja opetuksista.
Tunsin pistelyä sydämessäni. Olenko minä joskus ollut
tuollainen? En ole voinut. Eipäs. Kyllä olen voinut. Olen ihminen, kuten hekin.
Minutkin on joskus saatu uskomaan, että on olemassa vain yksi ja ainoa oikea
tapa nähdä asiat.
Kyseenalaistin vihdoin oman seksuaalisuuteni. Olenko todella
heteroseksuaali? Mitä se tarkoittaa, jos en olekaan? Väheneekö arvoni ihmisenä,
ja voiko jumala, johon minut oli opetettu uskomaan, todella toivoa etten
toteuta itseäni ja pyri kasvamaan minulle annetuissa puitteissa mahdollisimman
hyväksi?
Kysyin joskus äidiltäni, mitä papalle eli äitini isälle,
joka kuoli ollessani nuori, tapahtui kuoleman jälkeen: Pääsikö tämä taivaaseen,
vaikka ei kuulunut kirkkoomme? “Kyllä pääsi. Hyvät ihmiset pääsevät kyllä
taivaaseen.” Vaikka Mormonikirkko opettaakin toisin, uskoin silti ennemmin
äitiäni. Jos on olemassa taivas, sinne pääsee olemalla hyvä ihminen - ei
olemalla Mormoni, Ev.Lut. kristitty, ortodoksikristitty, tai minkään muunkaan
sortin kristitty. Kaikissa elämänkatsomuksissa on jotakin hyvää - meidän
tehtävänämme täällä on määritellä ja erottaa, mikä on hyvyytä, ja karsia pois
kaikki muu. Valitettavasti mikään usko ei ole tarjonnut selvää ja
oikeudenmukaista ohjenuoraa tähän, joten jäljelle jäänyt vaihtoehto on ollut
selvittää asiat itse.
Nyt itse vastineeseen.
“Vankilan museoitu kirkko oli muuten entisellään,
saarnatuoli ja kirkonpenkit paikoillaan ja hyvässä maalissa, mutta alttarilta
oli poistettu risti. Poistetun ristin jälki näkyi muuta pintaa vaaleampana.
Mieleeni nousivat lapsuuteni jumalanpalvelukset, joissa vangit ja henkilökunta
olivat Jumalan sanan äärellä. Poistettu risti museoidussa kirkossa nosti esiin
ajatuksia niistä varhaisen kristillisen seurakunnan vahvoista alueista, joissa
nyt kaupunkikuvaa hallitsevat minareetit kirkon tornien sijaan – tai ne
ateistiset valtiot, joissa kirkot on muutettu uimahalleiksi tai teattereiksi.
Tuo sama keskitys on nyt menossa Euroopassa ja Suomessa, jossa kirkkojen
käyttöaste laskee ja kirkkoja myydään talousvaikeuksissa.
Reilun kymmenen vuoden sisällä on tapahtunut dramaattinen
romahdus suomalaisten uskossa kristinuskon perusnäkemyksiin.”
Minun on todella vaikea uskoa, että kommenttia minareettien
määrästä varhaiskristillisen kirkon syntysijoilla, tai kirkkorakennuksien
purkamisen sijaan muuttamista palvelemaan toista tarkoitusta, olisi puheessanne
tarkoitettu varoittavaksi tai negatiiviseksi ilmaukseksi. Jos kuitenkin
tarkoitatte, että muiden uskontokuntien voimistuminen suhteessa kristinuskoon
on negatiivista ja että katselisitte mieluummin ristinkirkontornia kuin
minareettia tai teatterirakennusta näiden rakennusten symbolisissa
merkityksissä, on minun kyseenalaistettava miten vakavasti otatte
ajattelunvapauden käsitteen.
“Vaikka kirkkomme on yhä enemmistökirkko, kristillisen uskon
perusopetukset eivät enää ole enemmistönäkemyksiä.”
Tämä voi olla hätkähdyttävää ja ymmärrän yskän - olettehan
ollut uskossa paljon minua pidemmän ajan, ja silti muistan miten
käsittämättömältä minusta itsestäni tuntui, kun jouduin uskovana kohtaamaan enemmistön
näkemyksen. On tavallista, että julkinen mielipide muuttuu, eikä ole
epätavallista, että enemmistöuskonnon opit muuttuvat pikkuhiljaa sen mukana.
Lausetta edelsi mielipidemittaustietoja ilmentäviä
numeroita, joka kertoi mm. vuonna 1999 66% suomalaisista uskoneen Jeesuksen
ylösnousemukseen, kun vuonna 2011 väittämään uskoi enää 36%. Tilastotutkimus
näiden numeroiden taakse olisi kiva nähdä - kiinnostaa, miltä kansanryhmiltä
mittaus on tehty.
“Kirkoilla ja kristillisillä järjestöillä on ollut paljon
suurempi vaikutus yhteiskunnan vakauteen, turvallisuuteen ja talouteen kuin
usein osataan ajatella. Lastensuojelu, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus
samoin kuin muu lainsäädäntömme ja sivistyksemme perusta on nojannut vahvasti
kristinuskon mukanaan tuomaan ihmiskuvaan. Rehellisyys, työmoraali ja esivallan
kunnioitus ovat edellytyksenä sille, että saamme verotuloja, joilla
hyvinvointia voidaan ylläpitää. Tasapainoiset perheet, kestävät avioliitot ja
vastuullinen vanhemmuus ovat edellytyksiä lasten ja nuorten kehitykselle.”
Rinnastatte kappaleessa tasapainoiset perheet, kestävät
avioliitot ja vastuullisen vanhemmuuden kirkkojen ja kristillisten järjestöjen
yhteisvastuutoimintaan, ja annatte ymmärtää modernin hyvinvoinnin olevan
kristinuskon periaatteiden ansiota. Silti epätasapainoiset perheet,
kestämättömät avioliitot ja vastuuton vanhemmuus on näkemykseni mukaan
lähtöisin juurikin järjestäytyneen uskonnon ja enemmistökirkkojen enemmistönäkemysten
tukemasta naisia, vähäosaisia ja vähemmistöjä syrjivästä hierarkisesta arvomaailmasta:
Pohjimmiltaan itse ajatuksesta kansan yläpuolisesta hallinnosta, mikä muokkautui
nykymuotoonsa valistuksen ja teollisen vallankumouksen aikaan.
Vaikka pidänkin valistusliikettä ja sen poikimaa ajattelunvapauden
mallia - jolle demokratiamme toimivuus perustuu - tärkeänä askeleena modernin
yhteiskunnan kehityksessä, sen ajatusmaailma oli kuitenkin rakentunut
vastaamaan teollistuvan maailman tarpeisiin, eikä ole enää relevantti.
Huomionarvoista silti on, että vaikka valistus nojasi periaatteissaan arvoihin,
jotka kirkko oli sanellut ennen valtakautensa loppua, valistus silti muovasi ja
uudelleenmääritti näitä arvoja sopimaan ajan tarpeisiin. Valistuksen agendana
oli muunmuassa edesauttaa lukutaidottomien sekä työkykyisten naisten
koulutusta, tuottaakseen kykenevää työvoimaa teollisuuden moninaisiin
tarpeisiin.
Kirkon poliittisen vallan vähentämistä vastustettiin, sillä kirkossa
tiedostettiin tämän tarkoittavan muunmuassa ettei kirkko enää olisi ainoa tiedon
lähde ja opin ahjo, kun riippumattomampaa ja modernin maailman haasteisiin
vastaavaa tietoa ja taitoa oppisi koulusta, joka oli kaiken lisäksi pakollista
kaikille. Tämän koulutuksen avulla sittemmin rakennettiin moderni hyvinvointi.
“Kun apostoli Paavali toisessa kirjeessään Timoteukselle
kuvaa viimeisten päivien vaikeita aikoja, sanat sopivat hyvin tähän aikaan. 2.
Tim. 3:1-5. Ihmiset ovat silloin nautintoa eli mielihyvää enemmän kuin Jumalaa
rakastavia, vaikka heissä on jumalisuuden ulkokuori.”
Jännästi Paavali kuvaa käytännössä mitä tahansa aikoja,
sillä ihmisen ei ole osoitettu olevan yhtään enempää mielihyvää rakastava
nykyisin, kuin ajalla ennen Paavalia. Jumalisuuden ulkokuoren voidaan myös nähdä
tarkoittavan jumalallisena esiintyviin ihmisiin kuten uskontokuntien edustajiin
tai uskoviin ylipäänsä - ja “nautintoa eli mielihyvää” heille tuottavien
asioiden, kuten järjestäytyneen uskonnon määrittelemien muuttumattomien moraalikäsitysten
tuoman turvantunteen sitä aidon jumalanrakkauden korviketta. Mielestäni Paavali
varoittaa kyseisessä säkeessä nimenomaan paikoilleen jämähtämisestä ja liiaksi
tottumisesta.
“Mielihyväkulttuuri normittaa seksuaalietiikkaa ja
viihdemaailmaa ja hedonismin huipennus on huumeriippuvuus, joka lopulta tuhoaa
monen nuoren elämän. Mielihyvästä on tullut aikamme suosituimpia epäjumalia,
jonka eteen ollaan valmiit uhraamaan jopa oma terveys ja henki.
“Hedonismin perusviesti on se, että sinun pitää kuunnella
omia tunteitasi ja toimia niiden mukaan.”
Sananen hedonismista: “…a hedonist strives to maximize net
pleasure (pleasure minus pain)”. (2) Tarkoittaen, että hedonisti tiedostaa,
että nautinnon lisäksi on olemassa sen vastakohta eli kärsimys. Hedonisti
pyrkii maksimoimaan nautinnon ja vastavuoroisesti minimoimaan kärsimyksen,
jäädäkseen mahdollisimman paljon “voitolle”.
Ihminen, joka hankkiutuu huumeriippuvaiseksi ei toimi
hedonismin periaatteiden mukaisesti, sillä varsinkin kun on kyse voimakasta
riippuvuutta aiheuttavista huumeista, lopulta suurin osa olemisesta on kärsimystä
ja huume ei enää tuota sitä mielihyvää, minkä se alussa teki. Teoriassa
hedonisti ymmärtää tämän ja lopettaa, kun on vielä voitolla. Todellisuudessa
hedonisti arvioi kykynsä irtautua riippuvuutta aiheuttavasta huumeesta ennen,
kuin antaa mahdollisuuden vahingolliselle riippuvuudelle syntyä, eikä suinkaan
idioottina hakkaa loputtomiin päätä seinään, kun huumeen käyttö ei enää tunnukaan
hyvältä vaikka pitäisi. Huumeriippuvaiseksi hankkiutunut ihminen on surkea
otus, joka tarvitsee apua eikä virheellistä hedonistin nimikettä; eivätkä
hedonistit sen koommin tarvitse virheellistä narkkaririnnastusta.
On myös perin villiä vetää suora viiva hedonismin, huumeriippuvuuden
ja nuorten elämän tuhoutumisen välille. Olin lähellä romuttaa oman elämäni
täysin ilman huumeita jo pelkästään uskonnollisen yhteisöni paineen aiheuttaman
tuskan alla, mutta sen lisäksi vielä olemalla outolintuna eri tavalla uskovien
keskuudessa. On siis selvää, että elämiä ei tuhoa riippuvuus tai käyttö - huumeiden
tai uskonnon - vaan niiden tabu ja sosiaalinen ulossulkeminen niiden takia,
mitä kriminalisointi on huumeiden tapauksessa.
“Hedonismi on erityisen tuhoisa perheiden ja avioliiton
kannalta. Avioliiton asemaa kuvastaa se, että tällä hetkellä jo yli puolet
äitien esikoisista ja 40 % kaikista lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella,
pääasiassa avosuhteissa. Kun maassamme solmitaan vuodessa 24 000 avioliittoa,
niin samassa ajassa eroaa 14 000 avioparia.”
En valitettavasti ymmärrä, miten tämä liittyy hedonismiin
mitenkään. Yritättekö väittää, että avioliiton ulkopuoliset (siinäkin on jännä
ilmaus: on “ulkopuolinen”, jos ei ole syntynyt avioliitossa oleville
vanhemmille) lapset johtuvat yksinomaa vanhempiensa hallitsemattomasta tarpeesta
päästä äkkiä panemaan? Väitän, että ne johtuvat useimmiten siitä, että ei olla
menty naimisiin. Siihen taas vaikuttaa monet eri tekijät, ei pelkästään eikä
edes pääasiassa ihmisen nautinnonhalu. Vai yritättekö muuten vain antaa ymmärtää,
että avoliittoperhe olisi vähemmän perhe?
Maassamme avioliitto on sallittu vain miehen ja naisen välillä,
minkä piti olla niin mahdottoman hieno ja mahtava asia, ettei sukupuolineutraalia
avioliittolakia voi sallia ettei rakas vaahtokarkista tehty
avioliittoinstituutiomme vahingossakaan särkyisi. Ja esitätte, että joka 12
vihkimistä kohden tulee 7 eroa? Mitä mahtavaa siinä on? Eikö ole selvää, ettei
avioliitto instituutiona ole mikään taikaliima ihmisille, jotka eivät yksinkertaisesti
pysty kehittämään itselleen tasapainosta elämää maailmaan, jonka johtajatkaan
eivät osaa sanoa miltä esimerkiksi taloudellinen tilanne näyttää viiden viikon
kuluttua… Puhumattakaan viiden vuoden tai viidentoista vuoden, jolloin nyt vastavihityn
perheenlisäystä odottavan avioparin pitiäisi osata neuvoa silloin murrosiän
epävarmuudessa painiskelevalle jälkikasvulleen, miksikä tämän kannattaisi
kouluttautua?
Voisiko avioerojen korkea määrä olla osin muunmuassa
kristillisten tahojen peräänkuuluttaman parisuhteen liukuporrasmallin tuotetta:
“Ensin seurustelu, sitten yhteenmuutto,
sitten kosinta, sitten vihille ja sitten lapsi tai kaksi. Lopulta vielä
omakotitalo, kultainen noutaja ja farmarivolvo, ja siitä on parisuhdeonni
tehty!” Varsin söpö ja romanttinen kuva, mutta täysin fiktiivinen. Kun
nuorta aikuista painostetaan kouluttautumaan mahdollisimman korkeasti että
edellämainittu elämänhaave olisi turvattu, valmistumaan koulusta äkkiä että
pääsee tienaamaan verotuloja, hankkimaan korkean työmoraalin ja olemaan
valmiita uhraamaan asioita - vaikka tekemään töitä opiskelun lomassa tai
keskeyttämään koulutuksen työuran eteen, ja samalla yhteiskunnalliset arvot
sanovat 20 vuotta täyttäneelle naiselle että tämän tulisi jo olla raskaana ja
miksei niitä lapsia jo synny - tänne tarvitaan lisää veronmaksajia, ei liene
ihme ettei ihmisten elämät eivät joudukaan tämän lineaarisen tikasprogression
kaavan mukaan kun avioliittoa yritetään lähteä moisen kaaoksen keskellä
rakentamaan.
Toivoisin lisäperusteluja ja selventävää tilastotietoa tähän
puheenne kohtaan. Miten avioerojen määrä korreloi hedonismin harjoittamisen
kanssa?
“Lapset ja nuoret ovat yhteiskunnan arvojen seurausten
tehokkain mittari. Arvomurroksen myötä olemme niin Suomessa kuin koko
Euroopassa todistamassa tilannetta, jossa ennätyksellisen taloudellisen
hyvinvoinnin keskellä pesii ennen näkemätön henkinen pahoinvointi. Lasten
psykiatrisen hoidon tarve, etenkin masentuneisuus on lisääntynyt. Huostaanottoa
ja kodin ulkopuolelle sijoitusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa jatkuvasti.
“Asiantuntija valiokunnassa totesi nykylapsen hyvinvointia
eivät uhkaa niinkään vanhempien työelämän vaatimukset, vaan vapaa-ajan
hedonistiset valinnat.”
Haluaisin niinikään lukea lähteen tälle väittämälle. Minkä
alan asiantuntija, missä valiokunnassa, missä kontekstissa, milloin, ja millä
perustein? Mitä ovat nämä mainitut vapaa-ajan hedonistiset valinnat? Mitä muita
uhkakuvia lapsen hyvinvoinnille ko. asiantuntija mainitsee, ja mitä perusteluja
hän niille esittää?
Lapset ja nuoret ovat hyvinkin tehokas mittari
yhteiskuntamme toimivuudelle. On kuitenkin perusteetonta olettaa, että
mainitsemanne yleistyvä pahoinvointi olisi yksinomaa vanhempien vapaa-ajan
valintojen seurausta. Sosiaalinen painostus konformoitumiseen koskettaa yhä
nuorempia lapsia, eikä ollenkaan vähän esimerkiksi vanhempien uskonnollisiin
arvoihin nojaavan lastenkasvatuksen johdosta. Olen itse monen muun muassa
kokenut juuri tämän ilmiön raastavan vaikutuksen varsinkin itsenäistyvän nuoren
elämässä.
“Arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kielen
avulla, kaappaamalla käsitteet, esimerkiksi rakkaus, vapaus tai tasa-arvo uusiin
tulkintoihin. Onko rakkaus omista mielihaluista luopumista toisen hyväksi vai
omien mielihalujen noudattamista silloin kun se tarkoittaisi vaikkapa puolison
hylkäämistä?”
Ei, vaan arvojen välistä taistelua käydään hyvin pitkälti kriittisen,
loogisen päättelykyvyn avulla. Kieli on lopulta se ulkoasu, johon nämä arvot
puetaan. Onko rakkaus mielihaluista luopumista tai niiden noudattamista
ollenkaan? Onko rakkaus jotain aivan muuta, ja mielihaluista ja niiden
toteuttamisen tai niistä luopumisen ramifikaatioiden punnitsemisessa kyse
rakkauden sijaan moraalikäsityksestä ja etiikasta?
“Elämme sellaista aikaa, jossa kaikki nämä kristillisen
ihmiskuvan lähtökohdat on kyseenalaistettu, ihmisen elämän erityinen arvo ja
pyhyys, avioliiton asema naisen ja miehen välisenä liittona ja synnin
todellisuus ihmisen elämässä.”
Niin kauan, kuin maailmassa esiintyy systemaattista
julmuutta ja syrjintää yhtäkään ihmistä kohtaan, ihmisen elämän erityinen arvo
ja “pyhyys” on kyseenalaistettuna. Kristinusko on myös jostain syystä ominut jopa
avioliiton käsitteen, vaikka sen syntyyn ei kristinuskolla ole ollut osaa eikä
arpaa. Synnin todellisuus ihmisen elämässä taas on niitä henkilökohtaisia uskon
ja elämänkatsomuksen kysymyksiä, joiden kyseenalaisuudesta on täysin turha edes
väitellä. Se ei vaikuta yhteiskuntamme rakenteeseen millään tavalla.
“Viidennen, nuorimman lapsemme synnyttyä ja uutta
perheenjäsentä koko perheen kesken ihastellessamme parin vuoden vanha
tyttäremme esitti toiveen, voisinko seuraavaksi synnyttää perheeseemme kissan.
Vastasin, että se ei valitettavasti äidiltä onnistu, jolloin hän kysyi, että
voisiko sitten isi synnyttää kissan.
Tyttö ei taida olla ainoa, jolla ihmiskuva on hämärän
peitossa.”
Tytöllä on oivallinen uteliaisuus ja nerokas lateraalinen
ajattelukyky. Sen ei tarvitse olla kissa, kuten me kissan tunnemme tai
synnytetty tavalla, joka aikuiselle tulee ensimmäisenä mieleen vastatakseen
lapsen varsin progressiivista ja piristävän tuoretta ajatusta. Kysymällä
tuonkaltaisia kysymyksiä lapsi törmää vain liian usein juuri vastaukseen, “se
ei valitettavasti onnistu”. Vastauksen pitäisi olla “minä en valitettavasti
keksi miten”, johon lapsen mielikuvitus ja uteliaisuus voisi vastata “minä
keksin!”
Jos sinä et, niin minä keksin. Jos et aio muuttaa maailmaa
ja ajattelutapojamme suuntaan, jossa tuettaisiin käytännössä jokaisen
ihmislapsen nerontasoista, ilmeisesti synnynnäistä kykyä nähdä kysymyksiin
useita mahdollisia vastauksia yhden ainoan oikean sijaan ja edesautettaisiin tämän
kyvyn kehittämistä valmiiksipureskeltujen vastausten pakkosyöttämisen sijaan,
minä muutan.
“Raamatun kuvauksen mukaan ihminen ei ole syntynyt
sattumalta, Jumala on luonut hänet. Muun luomakunnan keskellä juuri ihminen on
luotu Jumalan kuvaksi, ainutkertaisen arvokkaaksi, ja siksi ihmisen elämä on
pyhää.”
Silti ihmisarvon tunnustamiseen ei vaadita kristinuskon
tunnustamista: Ihminen on itsessään arvokas siinä missä muutkin elämän muodot.
Kristinuskon näkemys asiasta asettaa ihmisen muun elämän yläpuolelle ja tämä
arvomaailma taas on edesauttanut ihmisen kipuamista nykyiseen ympäristönsä
hyvinvoinnista ja aiheuttamastaan kärsimyksestä piittaamattomaan, ympäristöä ja
eläinkuntaa räikeästi hyväksikäyttävään asemaan.
“Elämä arvo ja samalla oikeus elämään kyseenalaistetaan
useimmiten silloin, kun ihminen on heikoimmillaan, elämän alku- tai
loppupäässä.
Abortti on Suomessa vaiettu tabu, Pandoran lipas, jonka
avaamisen seurauksia pelätään. Aihe koskettaa kuitenkin paljon laajempaa
joukkoa kuin ajattelemme. Aborttilain säätämisestä lähtien on tehty yli puoli
miljoonaa aborttia. Tällä hetkellä keskeytetään noin 10 000 raskautta vuodessa
eli yli 30 joka päivä.”
Raskauden keskeytyksen syitä on monia, mm. äidin ja/tai
lapsen terveydentila, monisikiöraskauden osakeskeytys sekä päällimmäisenä
sosiaaliset syyt, esimerkiksi äidin kokema parisuhdeväkivalta, äidin työuran
vaarantuminen raskauden takia, tai vaikkapa vapaaehtoinen lapsettomuus. Suurin
kysymys on kuitenkin yhä naisen oikeudesta päättää omasta kehostaan ja
elämästään - äidin elämän arvo ja oikeus elämäänsä ei vähene tämän tulessa
syystä tai toisesta raskaaksi.
Vertailun vuoksi, Suomessa syntyi vuonna 2010 rapiat 61000
lasta, eli yli 160 joka päivä. (3) Jokaista eriävistä syistä abortoitua alkiota
kohden syntyy siis meidänkin hitaasti lisääntyvän kansamme keskuudessa
kahdeksan lasta.
“Abortti-ikäinen lapsi ei ole tunnoton kudoskappale, vaan
yksilö, joka kykenee tuntemaan kipua. Eläinsuojelulaki antaa paremman suojan
lopetettavalle eläimelle kuin aborttilaki syntymättömälle lapselle. Eläimelle
ei saa teurastettaessa tuottaa kipua, mutta abortin kivuliaisuudesta ei
uskalleta edes keskustella.”
Lähdeviitteet tutkimustietoon, kiitos. Kärsimys ja kipu ovat
ilmiöinä vailla keskinäistä riippuvuutta. Kivun pelossa me kuvittelemme
välttävämme kärsimystä vältteleämällä kipua. Kipu ei kuitenkaan ole kärsimystä,
jos se ei huononna elämänlaatua, ja kärsimyksen kannalta katsottuna eläinsuojelulaki
ei annakaan ollenkaan hyvää suojaa teuraseläimelle tämän elämän aikana, joten
rinnastuksenne on niiltä osin ontuva.
Mutta puheenne on toki tyypillistä kristilliseen ihmiskuvaan
juurtunutta misogynististä propagandaa - esitätte välittävänne ihmisen
elämästä, vaikka todellisuudessa välitätte ihmisestä jostain syystä vain tämän ensimmäisen
9kk aikana. Syntymän jälkeen ihminen on omillaan langennut syntinen ja kaikki
kärsimys, mikä tämän osaksi tulee on jotenkin oikeutettua, eikä sitä kuulu
yrittääkään ehkäistä. Äidin ja lapsen kärsimyksestä Te ette tässä uskalla
keskustella.
“Läntisen Euroopan maista ainoastaan Suomessa ja Ruotsissa
terveydenhuollon henkilöstöllä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä
vakaumuksen perusteella suorittamasta abortteja tai laatimasta niihin liittyviä
lausuntoja. On kestämätöntä puolustaa omantunnon vapauden puutetta sillä, että
näin vaikeutettaisiin aborttioikeuden toteutumista. Missään muussa maassa näin
ei ole käynyt.“
Kysymys onkin periaatteellinen: Mikäli lääkärit voivat
kieltäytyä abortista vedoten omaantuntoon tai vakaumukseen, mitä kaikkia muita
toimenpiteitä lääkärit voivat kieltäytyä suorittamasta samaan syyhyn vedoten?
Koskisiko omantunnonvapaus vain julkista terveydenhuoltoa, ja saisiko
yksityinen sektori määrätä omasta omantunnonvapaudestaan? Kilpailutettaisiinko
lääkäreitä vertailemalla toimenpiteitä, mitä kukin lääkäri suostuu
suorittamaan? Lääkärin ammatti ei ole oman henkilökohtaisen vakaumuksen
harjoittamista varten, vaan sen määrittää potilaan oikeus hoitoon.
Hoitosuhteessa on kyse juuri tästä.
Esimerkiksi solubiologit joutuvat jo opiskeluidensa alkaessa
allekirjoittamaan lausekkeen, jossa he vahvistavat ymmärtävänsä
laboratoriotyössä käytettävän koe-eläimiä ja näinollen ihminen, joka ei halua
koe-eläimien kärsimyksiä omalletunnolleen ei tule allekirjoittaa kyseistä
lauseketta. Itsekään en mene töihin turkistarhalle ja sitten itke, kun joudun
työssäni tappamaan turkiseläimiä.
On toki täysin eri asia ja nähdäkseni kaikilla tavoin
hyväksyttävää pyrkiä työnsä puitteissa ehkäisemään potilaiden aborttitilanteeseen
joutumista tai pyrkiä välttämään aiheuttamasta koe-eläinten kärsimystä.
Nykyteknologian ja kyseisten alojen rakenteen puitteissa kuitenkaan ei ole
mahdollista siirtyä täysin abortittomaan epätoivottujen raskauksien hallintaan tai
koe-eläimettömään laboratoriotyöhön. Miten siihen päästäisiin on keskustelu
erikseen, mutta voin vannoa, että on ajan ja ajatustyön hukkanheittämistä
yrittää päästä siihen vetoamalla raamattuun.
“Jos Jumala katsoi pienen ihmisalkion riittävän ihmiseksi
tullakseen siihen muotoon, miten me voisimme kyseenalaistaa syntymättömän
lapsen oikeuden elämään?”
Kun on kyse lainsäädännöstä joka koskee myös uskoa
tunnustamattomien oikeutta aborttiin, hylkäämällä jumalan konseptin.
Moraalikäsitystämme tulee ohjata faktatietoon porautuva pohdinta eikä
uskomukset.
“Abortista ei pidä vaieta, mutta siitä puhuttaessa tarvitaan
ennen muuta kuoleman rajan ylittävää anteeksiantamisen ja armon sanomaa. Tässä
kristityillä on etuoikeus rohkeasti pitää esillä lain ja evankeliumin sanomaa
ja samalla puolustaa jokaisen Jumalan kuvaksi luodun elämää.”
Kröhöm. Kristityillä ei ole mitään erityistä etuoikeutta
abortista puhumiseen eikä sillä ratsastamiseen oman agendansa edistämiseksi.
“Lähes 80 % suomalaisista on ilmaissut kannattavansa
eutanasialakia. Olisiko nyt tilausta viidennen käskyn selitykselle? Eutanasia
ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista vaan potilaan elämän lopettamista
esimerkiksi myrkkyruiskeella. Saattohoito on kehittyneempää kuin koskaan
historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan
tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Kuolemaa ei voi tarkastella vain
yksilön oman valinnan näkökulmasta. Kuolema on mitä suurimmassa määrin
yhteisöllinen asia. Itsemurha koskettaa kipeästi kymmenien, jopa satojen
ihmisten elämää. Sama koskee eutanasiaa, jota puolustetaan sillä perusteella,
että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää omasta kuolinhetkestään.”
Suomen kansa ei toivon mukaan teekään lain kannatuspäätöstä
raamatun perusteella. Eutanasiaa perustellaan myös oikeudella arvokkaaseen
elämään - sisältäen arvokkaan kuoleman. Äitini nukkui pois haimasyövän
murtamana heinäkuussa yhdeksän vuotta sitten. Viimeiset viikot hän oli
sairasvuoteella vahvasti sedatoituna. Kun tulin viimeisen kerran katsomaan
häntä elävänä sairaalaan, hän ei kyennyt vahvan lääkityksen takia nostamaan
päätään tai avaamaan silmiään kokonaan. Hän ei myöskään aluksi täysin
tunnistanut, kuka minä olin, eikä missä itse oli. Hourittuaan aluksi jotakin
pelokkaan sekavaa hän kysyi minulta, “miten sinä minut täältä löysit?” Hän oli
henkisesti jossain aivan muualla, kuin mukavasti lääkepilvessä
sairasvuoteessaan lepäilemässä, miltä saatte saattohoidon kuulostamaan. Nämä painajaisenomaiset
viimeiset hetket olivat silminnähden äitini elämän karmivimpia. Olisin halunnut
tarjota hänelle mahdollisuuden valita itse sen sijaan, että saattohoitolääkäri
piti häntä niin vahvasti huumattuna, ettei hän erottanut painajaisiaan
todellisuudesta. Siitä on elämän pyhyys kaukana.
“Lääkäriharjoittelussa kohtasin vanhuksen, joka kertoi
halvaannuttuaan masentuneena kyselleensä lääkäriltään: “Mitä hyötyä meistä
raihnaisista vanhuksista kenellekään on? Joutaisimme kuolla pois.“ Hän sai
vastauksen: ”Te suoritatte yhteiskunnan tärkeintä tehtävää, sillä te opetatte
meille, mitä on lähimmäisen rakkaus.” Ymmärsin viestin. Huolenpidosta riippuvat
lähimmäisemme voivat avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin arvot, jotka
lopulta ovat menestyksemme kannalta avaintekijöitä. Yhteiskunta, joka rakentuu
lähimmäisen rakkauden, ihmisarvon kunnioituksen ja keskinäisen huolenpidon
varaan, kestää vaikeinakin aikoina. Historiakin osoittaa, että yhteiskunta,
joka menettää nämä arvot, luhistuu – ajatellaanpa vaikka natsien hallitsemaa
Saksaa.”
Natsit mainittu. On havainnollista tässä kohtaa mainita,
että natsihallinnon aikainen Saksa oli aikansa tehokkaimmin toimivia
yhteiskuntia, ja se luhistui sotilaallisen paineen alla.
On myös varsin kaksinaismoralistista perustella
lähimmäisenrakkaudella, ihmisarvon kunnioittamisella ja keskinäisellä
huolenpidolla yhteiskuntamme tukipilareina tällaista asiaa, mutta ei tehdä niin
jäljempänä erään toisen yhteiskuntamme heikommassa asemassa olevan ihmisryhmän
oikeuksia koskevassa kysymyksessä.
“Kuolemantoive sisältää usein kysymyksen: ”Olenko jo
tarpeeton?” Kyselyyn ei tule vastata kuolinpiikillä, vaan välittämisellä ja
tasokkaalla saattohoidolla.
“Eutanasiavaatimukset ovat aikamme arvomurroksen hedelmää.
Pinnallinen mielihyväkulttuuri ajaa ihmiset pakenemaan elämän rajallisuutta kuolemaan.
Jos elämän tarkoitus määrittyy mielihyvän tavoittelun kautta, sairauden tai
vammaisuuden tuomat rajoitteet näyttävät tuhoavan elämän mielekkyyden tyystin.
Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että heikkous ja kärsimykset kuuluvat elämään.”
Siinä, missä monet väittävät olevansa eutanasiaa ja aborttia
kannattaessaan “pro-choice”, väitän itse ennemmin olevani asiassa “pro-reason”
- järjen käyttö päätöksiä tehtäessä, myös myrkkyruiske kourassa, on aina
rohkaistavaa. On loukkaavaa kuvitella, että lainsäädäntö voisi määritellä,
saako ihminen itse käyttää päätäntävaltaansa omasta ruumiistaan ja elämästään.
Kun ihminen painii parantumattoman kuolemaan johtavan sairauden tuskan kanssa,
on tämä ehtinyt jo miettiä ja puntaroida valintojaan moneen kertaan ennen, kuin
h-hetki saapuu. Ajatus elämänsä päättämisestä ei tule ihmiselle yht’äkkiä eikä
yllättäen, ja siihen mennessä olisi potilaalle jo tarjottu yltäkylläisesti välittämistä
ja hoitoa. Ihmisellä olisi elämänsä itse päättämisen mahdollisuuden lisäksi
myös edelleen täysi oikeus välittämiseen ja tasokkaaseen saattohoitoon.
Tarpeeton kärsimys on kaikesta huolimatta tarpeetonta. Esimerkiksi,
en kykene uskomaan niiden viimeisten viikkojen, mitä äitini vietti huumattuna Satakunnan
Keskussairaalassa kuolinvuoteellaan kärsien olleen hänelle itselleen mitenkään
tarpeellisia koko hänen elämänsä ja ihmisyyskokemuksensa kannalta. Ei ole
kannanotto ihmisen tarpeellisuudesta ottaa kantaa tämän kärsimyksen
tarpeellisuuteen.
“"Jos Jumala on kuollut, silloin kaikki on
sallittua." Tällä lauseella kirjailija Dostojevski ilmaisi Jumalasuhteen
ja moraalin välisen yhteyden. Todellinen etiikka, oikean ja väärän erottaminen
nousee siitä, että ihminen on teoistaan vastuullinen itsensä yläpuolella olevan
auktoriteetin, Luojansa edessä. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ihminen itse jää
oman moraalinsa mitaksi ja määrittäjäksi.”
Tämä on täysin hairahtanut tulkinta etiikasta ja moraaliopin
perusrakenteesta. Tulkintanne väittää, että ihminen tekee oikeita valintoja
vain, koska tämä pelkää ylemmän tahon rangaistusta teoista, mitkä tämä ylempi
taho määrittää rangaistaviksi. Väittämä on vajavainen, sillä se ei ota
alkuunkaan lukuun ihmisen kykyä empatiaan, eikä loogiseen päättelyyn ja
ympäristönsä empiiriseen havainnointiin ja havaintojen teoretisoimiseen ja
pohdintaan, mikä on nykyaikaisen tieteen ja etiikan perustana.
“Johdonmukaisimmillaan tässä ajattelussa ihmisellä ei ole
sinänsä mitään moraalista erityisasemaa tai hänen elämällään mitään erityistä
arvoa oman lajinsa perusteella eläinkunnan keskellä. Ihmisen arvo määräytyy
lähinnä sen perusteella, miten laadukasta ja kehittynyttä hänen elämänsä on ja
miten paljon hänellä on arvoa muille ihmisille.”
Johdonmukaisuutta ihmisen arvon tai olemassaolon oikeuden
määrittämisen muiden ihmisten kautta saa ainoastaan unohtamalla yhtälöstä jokaisen
ihmisen oma kokemus olemassaolostaan, sen tarpeellisuudesta ja oikeudesta.
Ihmisen arvon asettaminen muiden elämänmuotojen yläpuolelle onkin tieteen
näkökulmasta epäjohdonmukaista ja varsin tyypillistä uskoon pohjautuvalle
ihmiskuvalle.
Yhteiskuntamme on rakentunut niin, että osa ihmisistä joutuu
tilanteisiin joissa he tuntevat olevansa arvottomia muille, johtuen monilta
osin hierarkisesta hallintomallista, jossa ihmisen on itse pyrittävä tekemään
itsensä tarpeelliseksi muille. Kun yhtälöstä poistetaan ihmisten fiktiivisen arvojärjestyksen
mukaan määräytyvä eriarvoistava käyttäytyminen, ihmiset alkavat tekemään
toisistaan tärkeitä itselleen.
“Eläinoikeusaktivistien Raamatussa, ympäri maailmaa
bestsellerinä myydyssä australialaisen Peter Singerin teoksessa "Oikeutta
eläimille" todetaan: "On olemassa eläimiä, joiden henki on millä
kriteerillä tahansa arvokkaampi kuin joidenkin ihmisten. Simpanssilla, koiralla
tai sialla esimerkiksi on kehittyneempi tietoisuus itsestään kuin vaikeasti
kehitysvammaisella lapsella tai erittäin seniiliin tilaan päätyneellä
vanhuksella.“ Singer löytää samoista ajatuksista moraalisen oikeutuksen
vastasyntyneiden vammaisten lasten surmaamiselle, raskaudenkeskeytykselle ja
eutanasialle, vähemmän arvokkaana pitämänsä ihmiselämän lopettamiselle.”
Älkääpä ministeri Räsänen lukeko kuin piru Oikeutta eläimille
-teosta ja irroittako kontekstista lainauksia laastaroidaksenne kristityn
lihansyöjänne verestävää omaatuntoa. Singer ei halua surmata vastasyntyneitä
vammaisia lapsia, eikä kehottaa ketään tekemään samoin. Teos kyseenalaistaa
myös Teidän tuossa ylempänä peräänkuuluttamaa ihmisen oletettua ylempiarvoisuutta
muuhun eläinkuntaan nähden, esim. väitetyn jumallähtöisyytensä johdosta. Lainaamallanne
rinnastuksella Singer haluaa havainnollistaa, miten idioottimaista on pitää
itsestäänselvyytenä sitä, että meillä olisi muka oikeus aiheuttaa muille eläimille
kärsimystä ja karsia niiden oikeuksia vain, koska isolla osalla meistä on kehittyneempi
tietoisuus itsestämme. Pyrimmehän kuitenkin olemaan aiheuttamatta kärsimystä vaikeasti
kehitysvammaisille lapsille tai dementoituneelle vanhukselle, niinikään kuin ei-toivotusti
raskaaksi tulleelle naiselle ja tämän syntymättömälle lapselle tai kuolemaan
johtavaa sairautta sairastavalle ihmiselle ja ylläpitämään heidän oikeuksiaan
siinä missä muidenkin ihmisten; miksi emme siis tekisi niin itsemme lisäksi
myös muille eläimille?
On myös perin ironista, että juuri Te käytätte kirjasta
Raamattu -ilmaisua kuvaamaan sen oletetun monoliittista asemaa
eläinoikeusaktivistien keskuudessa, ja silti samalla tulkitsette sen ilmeisen
tahallanne noin väärin. Koetteko kenties itse suhtautuvanne raamattuunne
samalla vihjatulla fanaattisuudella, yksisilmäisyydellä ja kritiikittömyydellä?
“Ihmisen elämä on pyhää ja sen tulee olla koskematonta,
koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Maailmankaikkeuden Luoja on antanut
jokaisen ihmisen elämälle huikean arvon. Kukaan ei ole ansainnut omaa
elämäänsä. Elämä on lahja. Vain Jumalalla, elämän antajalla, on oikeus ottaa
tämä lahja pois.”
Ihmisen elämän koskemattomuus nykyisen maailmankatsomuksen
mukaan ei perustu eikä tulisikaan perustua mihinkään jumaluskoon; sekulaarinen
elämänkatsomus sallii niin eutanasian ja abortin puolesta- kuin vastaanpuhujienkin
mielipiteiden eettiset ja moraaliset perustelut. On silkkaa hevonkukkua
väittää, etteikö ihmisten itsensä elämästä päättäminen kuuluisi heille
itselleen - tuolla samalla Teidänkin esittämällä väitteellä, raamattu tukenaan,
puolustettiin aikanaan myös orjuutta ja vastustettiin naisten äänioikeutta: “Jumala on asettanut sen niin, joten ihmisen
ei kuulu sitä muuttaa.”
“Syksyllä eduskunta saa todennäköisesti käsiteltäväkseen
kansalaisaloitteen ns tasa-arvoisesta avioliitosta. Sukupuolineutraalin
avioliittolain merkittävin käytännön seuraus olisi adoptio-oikeuden salliminen
samaa sukupuolta oleville pareille.”
Sukupuolineutraalin avioliittolain merkittävin käytännön
seuraus ei olisi adoptio-oikeuden
salliminen samaa sukupuolta oleville pareille, sillä ei ole mitään suoranaista
perustetta olettaa, että homot alkaisivat, saatika pystyisivät
adoptiojärjestelmän puitteissa alkamaan yht’äkkiä adoptoida nykyistä enempää heti
naimisiin päästyään. Avioliiton tehtävä ei ole tuottaa aviopareille tavalla tai
toiselle lapsia kasvatettavaksi, eivätkä kaikki avioparit halua lapsia.
Merkittävin käytännön seuraus olisi samaa sukupuolta olevien
parien tasavertaisuus lain edessä, sisältäen esimerkiksi avioparien saamat
verohelpotukset sekä omaisenoikeudet, mutta myös lain itsensä tekemä julkinen
kannanotto siitä, ettei homoseksuaalisuus ole muita suuntautumisia huonompi
eikä peruste syrjinnälle.
“Elämme merkillistä aikaa, kun ihmiskunnan historian
luonnollisinta asiaa, äitiyttä ja isyyttä, joudutaan puolustamaan ikään kuin se
olisi jonkun uskonnollisen ääriryhmän keksintö.”
En ymmärrä tätä väitettä. Äitiyttä ja isyyttä - tämä siis
biologisessa merkityksessä - ei tarvitse Suomessa erikseen puolustaa. Ihmisen
oikeutta lisääntyä ei rajoiteta nykyisessä lainsäädännössä. Paitsi osalta
trans*sukupuolisista, jotka joutuvat passisukupuolensa korjatakseen vastineeksi
luopumaan lisääntymiskyvystään.
“Kun eduskunnassa käytiin keskustelua yksinäisten naisten ja
naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, mieleeni jäi hanketta puoltava
kysymys: ”Miksi naisen äitiys pitäisi määrittyä miehen kautta?” Äitiyden ja
isyyden välinen yhteys on ollut itsestään selvyys, biologinen fakta ihmiskunnan
historian alusta lähtien. Mies ja nainen ovat toisistaan riippuvia monessa
suhteessa enemmän tai vähemmän, mutta lisääntymisessä tämä riippuvuus on
100%:sta.”
Miten tämä liittyy avioliittoon? Avioliitto ei ole koneisto
lapsien tuottamista varten. Kysymyksessä äitiyden määrittämiseen miehen kautta
viitataan toki naisen vapauteen päättää, päästääkö penistä vaginaansa vai ei,
ja haastaa samalla eettiseen pohdintaan naisen oikeudesta äitiyteen ja
oikeudesta määräämisestä ko. päätöksen nojalla.
“Sukupuolineutraali avioliitto-ohjelma pystytään
toteuttamaan askel askeleelta. Tavoitteena oli edetä samaa sukupuolta olevien
parisuhteen virallistamisesta hedelmöityshoitojen hyväksymisen kautta ensin
perheensisäiseen ja sitten ulkoiseen adoptioon, jonka jälkeen voidaan toteuttaa
sukupuolineutraali avioliitto. Ohjelma on edennyt suunnitelman mukaan.
Jokaisen askeleen välttämättömyyttä on perusteltu
edellisellä. Virallistetun parisuhdelain puolesta äänestäessään useat
kansanedustajat kertoivat hyväksyvänsä esityksen vain sillä edellytyksellä,
että se ei tule koskemaan lapsia. Naisparien hedelmöityshoito-oikeutta
vaadittiin siksi, että meillä jo on virallistettuja pareja, jotka toivovat
lasta. Perheen sisäinen adoptio taas katsottiin välttämättömäksi, koska naisparit
voivat nyt yhdessä hankkia hedelmöityshoidoilla lapsen, jolla ei ole juridista
isää. “
Tämä täytyy tehdä arvokonservatiivisessa yhteiskunnassa
näin. Sillä vaikka homma olisi käytännössä ollut kaikille paljon helpompaa, jos
jo tuolloin liki kaksi vuosikymmentä sitten olisi sukupuolineutraali
avioliittolaki säädetty ja hyväksytty, naureskeltu asian helppoutta hetki jonka
jälkeen jatkettu elämiämme tuikitavalliseen tapaan, kovaääniset aatteelliset
vastustajat ja epävarmat vellihousut on suostuteltava näinkin itsestäänselvän ihmisoikeuskysymyksen
ymmärtämiseen pikkuhiljaa ja varovasti käytännön esimerkein, ettei vain peppu
tule liian kipeäksi. Se aikaisemmin peräänkuuluttamanne lähimmäisenrakkaus
olisi tässä kohtaa poikaa, jos sallitte ilmauksen.
Viittaatte tässä myös tulevan SP-neutraalin
avioliittolakiesityksen mahdolliseen läpiajamiseen, ja kenties sen jälkeisten
lakien säätämiseen sen pohjalta. Uudesta lainsäädännöstä ei koskaan äänestetä
sillä perusteella, mitä muita lakeja sen pohjalta saatettaisiin säätää
tulevaisuudessa, vaan kysymys on lain oikeudenmukaisuudesta ja sen tarpeesta.
“Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin
avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin,
jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden
rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään
poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä
syyllisyys.
Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää
sanaa synti avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista. Sen sijaan kirkko
syyllistyy homoseksuaalien syrjintään, jos he eivät saa kuulla Jumalan sanan
koko totuutta, joka sisältää niin lain kuin evankeliumin. Jumala rakastaa
homoseksuaaleja ihmisiä niin paljon, että hän haluaa myös heitä vetää Sanansa
kautta Kristuksen yhteyteen ja osallisiksi evankeliumista. Samalla
seurakunnissa tulisi löytyä enemmän tilaa ja rakkautta niille ihmisille, joiden
kipuna on homoseksuaalinen tunne-elämä tai muu seksuaalinen poikkeavuus.”
Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se eriarvoistaa ihmisiä?
Mitäh? Ei ole minun eikä kenenkään muunkaan kirkon ulkopuolisen paikka sanoa,
mitä linjauksia kirkko saa ja ei saa itselleen
vetää ja mitä raamatuntulkintoja se noudattaa, mutta miten tämä on millään
tavalla sopiva kommentti sisäministerin suusta?
Ei syyllisty syrjintään? Kattia kanssa.
Sikäli kuin kristinuskosta mitään ymmärrän, vanhaa
testamenttia, mikä pitää sisällään ainoan jokseenkin selvän kannan kahden
miehen väliseen seksiin, ei pidetä lakitekstin arvossa. Viittaan siis kolmanteen
Mooseksen kirjaan, mikä tuomitsee myös useita muita nykyisin kristittyjenkin
päivittäin toimittamia tekoja ja käytäntöjä kuten sianlihan syömisen ja kahden
eri kankaan yhdistäminen vaatteessa ynnä muuta melko villiä, ja on näinollen yksinomaa
homoseksuaalisuuden tuomitsemiseksi käytettynä verrattain heikko peruste. Uuden
testamentin tuomioista seksuaalisesta poikkeavuudesta teologien kesken ei ole
selkeää yksimielisyyttä siitä, pyrkiikö alkuteksti kieltämään
homoseksuaalisuuden kokonaisuudessaan vai puhutellaanko kulloinkin jotain
tiettyä ihmisryhmää ajan ja kulttuurin kontekstissa. Yhteisymmärrystä ei
myöskään ole siitä, onko homoseksuaalisuuden sijaan puhe milloinkin
heteroseksuaalisten miesten homoseksuaalisista akteista, sukupuolitautien
tartuntariskistä anaaliseksissä (=epäpuhtaus) ilman painotusta aktin
harjoittajien sukupuolesta, pederastiasta vai prostituutiosta. Sen sijaan evankeliumit,
mitkä ovat luterilaisen kristosentrisen raamatuntulkinnan perustana, eivät
kuitenkaan ota kantaa homoseksuaalisuuteen lainkaan, mitä nyt tuli puheeseen
jumalan sanan koko totuudesta ja
kirkosta.
Suomessa homoseksuaalien kipuna on heitä eriarvoistavat
instituutiot joista päällimmäisimpinä nykyinen avioliittoinstituutio, useimmat
järjestäytyneet uskonnot, sekä nykyinen sisäministeri.
“Keskustelussa on korostettu eroa sosiaalisen ja biologisen
sukupuolen (engl. gender ja sex) – koetun ja juridisen sukupuolen välillä.
Sisäistä kokemista korostamalla on irrottauduttu biologisesta todellisuudesta.
Ihmisen omasta sisäisestä kokemuksesta on tullut todellisuuden mittari tänä
aikana. Ihmisiä neuvotaan seuraamaan omaa sisäistä kokemusmaailmaansa, sydämen
ääntä. Oikean ja väärän rajoja vedetään subjektiivisten kokemusten pohjalta.
Ihmisen sisäinen kokemus toimisi oikean ja väärän mittarina, jos
ihmiskuvastamme unohdettaisiin yksi keskeinen tosiasia – syntiinlankeemus.”
En jälleen aivan pysy kärryillä näissä ideoista toisiin
hyppimisissä: Äsken oli puhe seksuaalisesta suuntautumisesta, mutta nyt onkin
puhe sukupuolesta. Joka tapauksessa huomaattehan, ettei sisäinen kokeminen ole
sen vähempää biologista todellisuutta kuin se, mikä kehosta ulkopuolelle näkyy.
Hyppäätte jälleen sukupuolikokemuksesta ja sen biologisista perusteluista
johonkin minulle perusteiltaan epäselvään ajatukseen etiikasta, jonka tulkitsen
tarkoittavan sitä, että ihmisen oman, henkilökohtaisen sukupuolikokemuksen
oikeuden tai vääryyden mittarina tulisi mielestänne toimia jokin ulkoinen taho.
Miten henkilökohtainen sukupuolikokemus olisi siinä tapauksessa enää
henkilökohtainen? Vielä tärkeämpänä kysymyksenä, miksi ihmeessä henkilökohtainen
sukupuolikokemus pitäisi ylipäätään määritellä oikeaksi tai vääräksi yhtään
miltään taholta?
“Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu oleellisesti se, että
ihminen on perin pohjin langennut. Olemme arvokkaita Jumalan kuvina, mutta myös
pahoja ja syntisiä. Tämä on kristillisen ihmiskuvan markkinoinnin suurin
ongelma. Ihminen ei halua kuulla tai myöntää olevansa syntinen ja langennut.”
Olette oikeassa, tämä on ongelma kristillisen ihmiskuvan
tyrkyttämisen kannalta. Se kun antaa olettaa että ihminen, joka ei ole tehnyt
mitään väärää on silti paha, koska on mennyt syntymään tähän maailmaan. Se on
ajatuksena lamaannuttava ja johtaa ihmisen vääjäämättömään
arvottomuudentunteeseen. Ja mikä oivallisempi tapa alistaa ihminen vallan
ikeeseen, kuin uskotella tälle tämän olevan arvoton niin kauan, kuin tämä ei sokeasti
tottele ylhäältä tulevia käskyjä. Vanhassa testamentissa se tehtiin pääasiassa kuolemanrangaistuksen
uhalla ja pelottelemalla jumalan vihan julmuudella, uudessa testamentissa
uskalletaan jo luvata totteleville porkkanaksi mahdollisia taivaspaikkoja. Valitettavasti
tämä alistamisfunktio on relevanttiutensa menettänyt, sillä kirkko ei enää
säädä lakeja.
On myös luomiskertomukseen uskovien kannalta mielestäni
loukkaavaa ajatella, ettei ihmisen ainutkertaisen suurta kapasiteettia kriittiseen
ajatteluun ja loogiseen päättelyyn olisi tarkoitettu käytettäväksi. Siis ominaisuuksia,
jotka jumala luomiskertomuksen mukaan ihmiselle loi ja mitkä tästä päätellen
ovat myös kuvastuksia jumalasta itsestään. Ko. ominaisuuksien voimalla on
kuitenkin rakennettu nykyinen hyvinvointiyhteiskunta ja taattu myös ministeri
Räsäselle oikeus asettua ehdolle.
“Iiriksen puheenvuoro vei paneelin järjestäjiltä konseptit
täysin sekaisin. Tuli hiljaisuus ja puheenjohtaja Wallu Valpio totesi, että
tähän ei voi muuta kuin sanoa "amen". Kukaan ei oikeastaan enää
puolustanut oikeutta prostituutioon. Iiriksen sanomana tämä väite, kristillisen
avioliittoetiikan perusteesi oli sata kertaa vakuuttavampi kuin minun suussani.
Iiris nimittäin paljasti sen tosiasian, että jokaisen ihmisen omatunto lopulta
ja pohjimmiltaan todistaa kristillisen ihmiskuvan puolesta. Nekin, jotka itse
käyttävät tai myyvät seksipalveluja, tietävät syvimmiltään tekevänsä väärin,
vaikka voivatkin omantunnon äänen paaduttaa. Ja toisaalta, vasta ristiltä
avautuvasta evankeliumista, armon sanomasta käsin uskallamme kohdata ja
tunnustaa syntisyytemme.”
Teette melkoisen suuria yleistyksiä tässä, joten nyt
tarkkana. Otatte esimerkiksi yhden puheen, jonka puhujan taustoista ei meillä
ole mitään tietoa ja johdatte tämän puheesta mukamas universaaleja tosiasioita,
jotka ovat kuitenkin vain ideoita ja mielipiteitä joiden kenties kovasti haluaisit
olevan totta, jotta saisitte oman elämänkatsomuksenne jalustalle nostamiselle
oikeutuksen. Tässä lienee myös avaus keskustelulle seksityön etiikasta. Haluan
kuitenkin ennemmin korostaa, miten Teidänkin toistama seksityön stigmatisointi on
kuitenkin seksityöntekijöille vaaraksi, esimerkkinä tuore tapaus 11.7.2013
Ruotsissa murhatusta seksityöaktivisti Jasminesta. (4) Väitän, että ilman
häpeäleimaa yhteiskunnalta uhri olisi pajon epätodennäköisemmin joutunut
tilanteeseen, jossa hänen elämänsä on uhattuna ammattinsa harjoittamisen
johdosta.
“Room. 12:2 apostoli Paavali kehottaa: "Älkääkä
mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja
täydellistä." On hyvä tutkia ja tiedostaa, mitkä arvot ovat kulloisenakin
aikana ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, sillä niin helposti menemme vain
virran mukana. Kristillinen seurakunta on kaikkina aikoina joutunut elämään
ristiriidassa ajan henkeä vastaan tavalla tai toisella.”
Paavali siis kehottaa roomalaisia käyttämään järkeään. Hyvä
ohje, jota suosittelen noudattamaan! Tuohon maailman aikaan ei ollut samanlaista
ajattelun-, mielipiteen- ja uskonnonvapautta kuin nykyään, joten kehotuksen
jumalan tahdon selvittämiseen ymmärtää kontekstissa. Jos Paavali eläisi
nykyaikana ja kirjottaisi nykysuomalaisille, hän kehottaisi meitä laittamaan raamatun
alas ja muuttumaan mielemme uudistuksen kautta. Tämän maailmanajan mukaan kun
on Suomessa tähän asti tupattu mukautumaan enemmän tai vähemmän kristillisten perinteiden
puitteissa, lähinnä koska niin on ennenkin tehty eikä normien kyseenalaistajia
ole koskaan katsottu järin hyvällä.
“Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa
joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai
normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan
vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät
apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit
sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." (Ap.t. 5:29).
He jatkoivat työtään kielloista huolimatta.”
Kyllä, minäkin puutun tähän. Kaikki olennainen
sisäministerinä moisten analogioiden esittämisen implikaatioista lienee jo
puitu, mutta koko yhteiskunnan kannalta viesti on seuraava: “Minkä tahansa teon voi oikeuttaa itselleen,
jos vain riittävästi uskoo sen oikeellisuuteen.” Tällä ajatusmallilla
toimivat mm. raiskaajat ja lasten hyväksikäyttäjät. Heillä on toistuvana yhteisenä
piirteenä uskomus, että uhrit oikeasti salaisesti haluavat tekijää. Samalla perusteella
saivat alkunsa myös uskonsodat ja ns. miekkakäännytys, millä kristinusko Suomeenkin
alkujaan rantautui. Ymmärrättekö nyt, miksi ei ainoastaan sisäministerinä, vaan
myös kristillisenä ihmisenä ja ylipäänsä ihmiskunnan jäsenenä tämä
moraaliopillinen tulkinta jakeesta on varsin kyseenalainen? Jakeen sanoma
nykykielellä ilmaistuna olisi mielestäni seuraava: “Kyseenalaistakaa epäeettiset, epäoikeudenmukaiset lait ja
työskennelkää muuttaaksenne niitä.”
“Martti Luther selitti huonepostillassa Jeesuksen opetusta
siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä
Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta
se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi,
nimittäin Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on
vihoitettava, jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin
on parempi, että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala
meihin vihastuu. Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä
kaikkea esivaltaa.” Näin siis Luther.”
Siispä kehotan maistraattivirkailijoita vihkimään samaa
sukupuolta olevia pareja nykylainsäädännön sukpuolirajoitteisuudesta huolimatta.
Kehotan lääkäreitä ja kirurgeja jättämään sukupuolenkorjausprosessissa potilaan
lisääntymiskykyiseksi, mikäli välttämättömimpien toimenpiteiden puitteissa suinkin
mahdollista. Kehotan poliisia ja viranomaisia jättämään rankaisematta
huumausaineen käyttörikoksesta, ja sen sijaan toimittamaan asiakkaan avun
luokse jos asiakkaan muu tilanne sitä edellyttää. Kehotan kaikkia ihmisiä lopettamaan
kaiken poikkeavuuden demonisoinnin ja syrjinnän, vaikka laki sen sallisikin.
Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Osta totuutta, älä myy!”.
Tämä kertoo siitä, että totuudella on yleensä hinta. Totuuden seuraamisesta,
totuuden tunnustamisesta ja puhumisesta joutuu usein maksamaan. Sen sijaan
ihmisellä on kiusaus myydä totuutta, hankkia jotakin etua itselle sillä, että
taipuu suosittuun harhaan tai vääristelee totuutta. Mutta Raamattu kehottaa:
”Osta totuutta, älä myy!”
Tämä pitää sisällään sekularistin näkökulmasta
mielenkiintoisen määritelmän totuudesta: Totuus on raamatussa määritelty
asiaksi, jota “tämän maailman viisaus”
ei ymmärrä - toisin sanoen jo säkeen kirjoittamisen aikaan ymmärrettiin se
toistuva tosiasia, että uskonnolliset opit pyrkivät itse todistamaan itsensä ja
näinollen niitä ei voi ulkoapäin näyttää toteen. On siis uskon itsensä
näkökulmasta oikein uskoa uskoon uskon avuin, mutta “hullutus” yrittää todistaa sitä järjellä ja logiikalla.
(1.Kor.3:19) Ei järin hyvä perusta sisäpolitiikalle.
Sananlaskujen kehotus olla myymättä totuutta taas on
erityisen voimakas: Siinä kehotetaan, kuten totesittekin, olemaan jakamatta
asioita totuutena muille saadakseen siitä itselleen etuoikeutusta tai
tyydytystä. Asioiden totuudenperäisyyden hyväksyäkseen ihmisen täytyisi siis
päästää irti halustaan uskoa ko. asioiden olevan totta, vaikka ne eivät sitä
olisi ja vaikka niiden totuutena myymisessä olisikin näennäisesti jotakin
voitettavaa.
Tieteellinen menetelmä tekee juuri jakeen kehottamalla
tavalla: Se ei etsi itselleen gratifikaatiota, vaan se muuttaa ja korjaa tietoa
jatkuvasti havaintojen perusteella, syyllistämättä ja saarnaamatta. Teoria pyrkii
selittämään havaintoja, ja kun uusi havainto osoittaa teorian olevan väärässä,
teoriaa muutetaan vastaamaan havaintoja. Tätä juuri on totuuden ostaminen: Ylpeydestänsä,
maineestaan ja kasvatuksessa saamastaan uskonopista luopuminen maksuksi totuudesta,
ja ylipäätään sen ajatuksen hyväksyminen, että minäkin voin olla väärässä.
“Sanomisen tila kapenee, jos emme tätä oikeuttamme käytä.
Mitä enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin
kysymyksiin, sitä voimakkaampi on torjunta. Jos lumituiskussa ladulla ei ole
riittävästi hiihtäjiä, umpihankeen hiihtäminen käy raskaaksi. Edellä hiihtäjiä
tarvitaan.”
Olen samaa mieltä - asioista, myös raamatun opetuksista ja
niiden relevanttiudesta tulisikin keskustella. Politiikkaa niiden pohjalta ei tosin
tulisi tehdä. Ajattelunvapauteen kuuluvan uskonnonvapauden ja sen sisältämän
uskonnottomuuden vapauden puitteissa muiden, samaa uskoa tunnustamattomien
elämästä päättäminen jonkin uskon opetusten perusteella on sekä moraalisesti
että lainopillisesti väärin, eikä siihen umpihankeen kannata yrittää lähteä
hiihtämään.
“Varottaessaan tessalonikalaisia vaikeista ajoista ja
eksytyksistä apostoli Paavali antoi hänelle samassa luvussa kehotuksen: 2Tess
2:15: " Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä
opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
" Tämä aika haastaa meidät sitoutumaan Jumalan Sanaan, sen lain
tuomittaviksi ja toisaalta sen ihanan evankeliumin vapautettaviksi. Erityisesti
meitä kutsutaan seisomaan lujina niissä Sanan kohdissa, jotka ovat
ristiriidassa ajan hengen kanssa.”
Ei, ei oikeastaan kutsuta. Tulkitsette tilanteen ja
kirjoitukset vain niin, että teitä kutsuttaisiin pysymään jääräpäisinä, vaikka
todellisuudessa teitä kutsutaan evankeliumissa antamaan sijaa erilaisuudelle ja
poikkeavuudelle ja haastamaan aikaisemmat kirjoitusten tulkinnat ja löytämään
niistä itsellenne omaa elämäänne parantavaa sisältöä mikäli niin haluatte, eikä
pyrkimään uskonne avulla arvottamaan ja tuomitsemaan ihmistä tämän
ominaisuuksien tai elämäntilanteen perusteella.
Puheenne on voimakkaasti latautunut ja koin siihen
vastaamisen oman elämänkatsomukseni takia välttämättömäksi. Toivottavasti
vastineeni herätti myös Teissä ajatuksia jatkaaksemme kansakuntana avointa ja
kriittistä yhteiskunnallista keskustelua.
Hyvää rakkauden kesää 2013!
Terveisin,
Tuomas Kristola
Lähteet:
Alkup. Teksti: http://kansanlahetyspaivat.fi/sites/default/files/klp2013_kanava_6_paivi_rasanen_060713.pdf
2)
3)
4)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti